Malesia III

Matkattiin jo toisen kerran Malesian poikki, tällä kertaa lännestä (Melakasta) itään (Pulau Tiomanille, eli Tiomanin saarelle). Rantakaupunkiin Mersingiin päästiin ihan helposti bussilla, mutta perillä kuultiin, että seuraava lautta lähtisi vasta yli viiden tunnin kuluttua. Ei voinut muuta kuin odotella ja siinä odotellessa käytiin syömässä ja kaupassa ostamassa vähän eväitä.

Taas jouduttiin majoituksen kanssa vähän ressaamaan, sillä edelleen oli koululaisten loma ja kaikki paikat täynnä. Tioman on suosittu paikka myös paikallisten kesken. Varattiin etukäteen majoitus pariksi päiväksi ja se oli ihan hyvä, mutta aika kallis. Ajateltiin, että kysellään sitten paikan päällä lisäöistä tai muita majoituspaikkoja.

Tiomanilla ei ole ollenkaan teitä ja se vähän hankaloittaa liikkumista. Tai on siellä tiet tietenkin kylien sisällä, mutta jos haluaa kylästä toiseen eli rannalta toiselle, niin se ei olekaan niin yksinkertaista. Tai on yksinkertaistakin mutta ihan törkeen kallista, varsinkin ulkomaisille turisteille. Esimerkkinä vesitaksit. Niillä on ihan riistohinnat. Parin tunnin edestakainen lauttamatka mantereelle maksoi 70RM (melkein 20 euroa) mutta 10 minuutin vesitaksi rantojen välillä maksoi sen saman 70RM per henkilö. Ihan älytöntä!

Enivei, me vietettiin ekalla rannalla muutama yö. Ranta oli ihan ok uimiseen, mutta hiekka oli aika suttuisen näköistä. Mä kävin sukeltaan yhtenä päivänä ja oli tosi hienoa! Se oli eka kerta OWD-kurssin jälkeen ja tietty mua jännitti ihan sikana. Mutta näin kaikkia hienoja kaloja ja niin sulosia Nemoja eli klovnikaloja. Ne taitaa olla mun lemppareita, ne on niin hienon värisiä. Ja näin myös mun ekan kilpparin. Oon jotenkin aina ajatellut, että sukeltaminen on ihan älyttömän kallista, mutta eihän se ookkaan. Tuolla maksoi jotain 50 euroa kaksi sukellusta varusteineen. Oon aina tykännyt vedestä ja sukeltaessa pääsee taas ihan uuteen ulottuvuuteen veden kanssa. Vaikken niinkään akvaarioista välitä, mutta sukeltaessa tuntuu kuin menisi isossa akvaariossa. Sitä on jotenkin vaikee kuvailla miltä siellä veden alla tuntuu, siellä ei esimerkiks oo niin hiljaista kun vois kuvitella, koska ne happilaitteethan pitää koko ajan semmoista pulputusta. Jotain taianomaista siinä kuitenkin on ja on aika siistiä nähdä vedenalaista maailmaa. Siellä pääsee niin lähelle niitä otuksia. Wow, mä oon myyty :D

Parin päivän paikallaolon jälkeen me muutettiin toiselle rannalle. Kerroin tossa äsken niistä kalliista kuljetushinnoista. Me lopulta mentiin sillä hitaalla lautalla, jota ooteltiin laiturilla yli tunti. Sillä ei kai normaalisti saisi kulkea rantojen väliä, mutta eräs taksikuski hoiti meijät siihen. Maksettiin jotain 40RM per lätty tästä kyytistä. Omituista taksikuskilta, että jelppas meijät siihen, kun olisi yhtä hyvin voinut meille tyrkyttää vesitaksikuljetuksen. No, hyvä meille.

Tällä toisella rannalla oltiin kans muutama päivä ja mä kävin uudestaan sukeltamassa. Nyt ei jännittänyt IHAN niin paljoa enää. Tällä kertaa näkyvyys vaan oli aika huono, eikä näkynyt ollenkaan niin hienoja juttuja kuin ekalla kerralla. Lisäksi en tykännyt meijän sukellusoppaasta ja mä podin vähän merisairautta veneessä, joten tää keikka ei ollut niin hyvä kuin se eka.

Se ranta taas, jolla oltiin, olikin aika paska. Se oli ihan kivikkoinen, eikä päässyt uimaan ja kun käveli kauemmaksi paikkaan, josta pääsi uimaan, pohja oli silti aika kivikkoinen. Sitten taas hiekalla oli ihan sairaasti hietakärpäsiä, vai mitä ne sand flyt nyt onkaan, joten hetken makoilun jälkeen oli ihan täynnä paukamia.

Muutama päivä Tiomanilla ja sitten lähdettiin kohti Johor Bahrua, Singaporen rajalla sijaitsevaa kaupunkia. Jos nyt haluaisi summata tuota Tiomanin käyntiä, niin tekisin sen näin: meille sattui vähän huonot säät, eli kunnon biitsikelejä ei ollut, toisaalta rannat joilla oltiin, ei ollut parhaat mahdolliset uimiseen tai auringonottoon. Koska saarella oli hankala liikkua, ei sitten tutkailtu sitä mitenkään suuremmin. Olisi ehkä kannattanut lampsia saaren toiselle puolelle, jossa on kuulemma älyttömän kaunis ranta, mutta meitä ei edelleenkään kiinnostanut mikään patikoiminen. Eli meitä Tioman ei mitenkään hätkäyttänyt, vaikka sitä on niin kovasti kehuttu. Syynä voi olla tietty sekin, että ollaan nähty tosi hienoja paikkoja, joten täytyy olla sit jo jotain tosi spesiaalia, että tuntuiskin jossain :D

Tällasia varaaneja (Monitor Lizard) tuli Tiomanilla vastaan.

Johor Bahruun mentiin siksi, että sieltä on kätevä mennä Singaporeen ja haluttiinpa nyt nähdä vähän sitäkin. Se ei ole varsinaisesti mikään turistikaupunki, vaikka Singaporen vieressä onkin (oikeesti, se on tosi lähellä, joki vaan välissä). Se on oikeastaan niin epäturistikaupunki, että meijän hotellilla kun kysyttiin karttaa, respan täti vastasi jotenkin näin: ”Ei oo karttoja, ei täällä oo mitään nähtävää”. Njahas, tämä selvä :D Me ei sitä kuitenkaan uskottu, vaan lähdettiin sinnikkäästi kaupungille pyöriin. Oikeessa se täti siinä mielessä kyllä oli, että ei siellä kauheasti mitään ollutkaan. Hieno joku historiallinen tai joku sellainen kadunpätkä löydettiin, jossa oli kaikkia katumaalauksia ja sen sellaista.

Malesiassa oli älyttömän syviä noi katujen varsilla olevat sadevesi"kourut".

Singapore näkyy tuolla joen takana.

Luettiin jostain, että Johor Bahrulla on ollut vähän huono maine, että siellä on ollut aika paljon rikollisuutta ja muuta ikävää, mutta nyt sitä ollaan ”puhdistamassa”. On herätty siihen, että Singaporen takia tähänkin kaupunkiin voisi valua enemmän porukkaa, jos se olisi paremmassa kunnossa. Kadut olikin ihan siistejä ja rakenteilla oli useampikin hotelli ja ostari. Nytkin siellä jo käy aika paljon Singaporelaisia, koska Johor Bahrun hinnat on alempia kuin Singaporessa.

Tää massiivinen ostari alkoi olla valmis.

Nyt oon kertonut kaikista meijän Malesia matkakohteista ainakin jotain. Valitettavasti Malesia meni jollain lailla kuin sumussa. Matkaväsymys iski päälle, eikä ihan niin paljoa kiinnostanut kuin aikaisemmin. Kaikista paikoista saa paljon enemmän irti kun tekee vähän taustatutkimusta, mutta nyt vaan ei jaksanut. En silti sano, että olisi turhaan käyty, en todellakaan. Malesiassa kaiken kaikkiaan oli esimerkiksi tosi upeita maisemia. Ihan tavallisella bussimatkalla saattoi nähdä hienoja juttuja, kuten vuoria, sademetsää, palmumetsää, merta. Malesia on tosi vehreän vihreä ja se on mun mielestä kivaa katseltavaa. Syötiin myös tosi hyviä ruokia ja ihania herkkuja. En oo muuten pitkiin aikoihin myöskään juonut niin paljoa kahvia kuin Malesiassa. Ne tekee tosi hyvää kahvia ja sitä pitää kyllä kantaa myös kotiin saakka. Lisäksi Malesiassa oli aika helppo matkustaa, sillä lähes kaikki puhuu englantia, joten apua sai aina kun tarvitsi, paikasta toiseen siirtyminen on helppoa ja ruokaa pystyy aina tilaan. Ja koska kirjaimet on meille tuttuja, paikallisia sanoja on helpompi opetella. Jossain Thaimaassa tai Kambodzassa oli ihan turha yrittää ymmärtää niitä vinkuroita, joita ne käyttää. Ilmasto oli pääosin myös aika mukava, ilma on kosteeta ja sellaista +30 ja välillä ylikin, ei mikään liian kuuma. Just hyvä mulle!

T. Tiitu

Malesia II

Cameron Highlandsin hyytävästä +25 asteen säästä oltiin valmiit taas meneen hetkeks rannalle. Samoilla leveyksillä Cameron Highlandsin kanssa on saari nimeltä Pulau Pangkor ja mentiin sinne käymään. Sinne pääsi suht kivuttomasti vaan kahdella bussilla ja yhdellä lautalla. Pangkor on enemmänkin paikallisten lomanviettopaikka ja sinne meni tosi halpa lautta, makso muistaakseni jotain pari euroo menopaluu ja matka kesti jotain puoli tuntia. Jouduttiin vähän tuskaileen majoituksen kanssa, sillä samaan aikaan oli malesialaisten koululoma. Niillä on muuten ihan hassusti lomat, mutta kaippa se johtuu siitä, että eri vuodenaikoja ei oikeestaan oo, joten ihan sama koska lomat on. Löydettiin siis majoitus kyllä, mutta se oli aika kaukana rannasta (oikeestaan oltiin varattu se jo etukäteen, mutta ihan sama). Taksilla päästiin kyllä sitten rannallekkin, joten hätä ei ollut sen näköinen.

Oltiin lopulta kolme yötä Pangkorilla ja se oli oikeen mukava pikkubreikki. Saarella itsessään ei ollut mitenkään kovin paljoa mitään, eikä edes jaksettu sitä kierrellä, vaan oltiin kaks kokonaista päivää rannalla. Oli ihanaa vaan maata paikallaan ja lukee kirjaa! Keräiltiin taas lämpöö oikeen kunnolla, nimittäin Cameron Highlandsilla oli kylmä. Toi +25 kuulostaa tietty taas ihan naurettavalta, mutta siä tosiaan oli kylmä. Tai no, ainakin kolee. Semmonen vuoristosää, kyllä te tiiätte. Siellä sato joka päivä ainakin vähän ja yhtenä päivänä koko päivän ja siellä vaan oli sellainen kalsee sää. Piti pitkästä aikaa kaivaa taas pitkät housut ja paidat esiin. Öisin siellä vasta kylmä olikin, koska mitään eristyksiähän siellä ei tietenkään ollut. Enivei, Pangkorilla sitten lämmiteltiin oikein senkin edestä.

Pari päivää rannalla riitti taas sille haavaa ja lähdettiin Kuala Lumpuriin, Malesian pääkaupunkiin. Siitä olin pitkästä aikaa oikein innoissanikin. Mä tykkään isoista kaupungeista.

Kuala Lumpurissakaan ei sinänsä tehty mitään jätte-erikoista, kunhan kierreltiin ympäriinsä ja fiilisteltiin. Tässä joitain kuvia sieltä, kun en nyt jaksa ihan kaikkea kirjoittaa:

Huvipuisto ostarilla.

Ostareita on Kuala Lumpurissa ja Malesiassa ylipäätään ihan joka nurkalla.

Batman-näyttely yhdellä ostarilla.

Petronas Twin Towers.

Moskeijaan tutustumassa. Eipä oo ennen moskeijassakaan tullut käytyä. Nyt on sekin sitten.

Yksi päivän viidestä rukoushetkestä alkamassa.

Chinatown.

Maalailut onnistuu ihan hyvin kun vähän kiipeilee!

Yks tyhmä/hauska juttu sattui. Siksi tollain kirjoitettu, koska ensin se juttu oli tyhmä, mutta sitten se muuttui hauskaksi. Kaikki alkoi siitä kun haluttiin mennä puistoon. Kuala Lumpurissa pitäisi olla oikein hieno ja iso puisto, johon ajateltiin mennä piknikille ja vähän hengaileen. (Mun mielessä siinsi jotain New Yorkin Central Parkin tyylistä.) Ensinnäkin sinne oli aivan sairaan pitkä matka. Meille sanottiin ettei sinne mee busseja (siinä kävellessä huomattiin että kyllä muuten menee) ja kartasta näytti kuin se olis ollut lähelläkin, mutta kun ei vaan ollut. Jalat puutuneina luultiin jo olevamme siellä puistossa, mutta ei siellä ollut oikein mitään. Oltiin siis jo nurmikkoisella alueella. Sitten nähtiin iso lisko jota mentiin kuvaan. Ja sitten päätettiin vähän oikaista ihan lähellä olevalle kävelytielle. Mä menin edellä ja ihan sen tien reunassa mun jalat yhtäkkiä uppos sinne nurmikkoon. Tuntu ihan kuin olis johonkin suonsilmään astunut. Ensin toinen jalka, sitten seuraavalla askeleella toinen ja sitten kun yritin lähtee juokseen niin melkein kaaduinkin sinne. Onneksi se tie oli ihan siinä vieressä ja parin askeleen päästä olin jo kuivalla maalla. Mutta voi pyhä jysäys mun kenkiä. Ne oli ihan yltäpäältä kurassa. Samoin mun housujen ja paidan selkämys. Hetki siinä äimisteltiin, että mitäs nyt. Lähellä ei näkynyt mitään vessan tapaistakaan, jossa olis päässyt pesulle. Sitten onneksi huomattiin sellainen sadevesikouru, jossa meni ihan kirkasta vettä ja siinä oli sopivasti sellainen pikku ”putous”, että pääsin siihen viruttaan kengät ja jotenkuten vaatteenikin.

Siinä vaiheessa se rupesi oleen jo vähän hauskaakin. Tai lähinnä oli ehkä sellainen epäuskoisen hölmistynyt olo. Eniten otti päähän se, että mulla oli jalassa pari viikkoo aikasemmin ostetut vaaleet kangaskengät, jotka ei ihan niin vaaleet ollut enää. Masa selvisi ihan säikähdyksellä tästä ”episodista”, olinhan mä edellä näyttämässä tietä mistä EI kannattanut mennä. Ja siinä nurmikolla oli siis joku ihme läpimärkä läntti, joka näytti nurmikolta, mutta oli oikeesti kuralöllöö.

Pesun jälkeen jatkettiin talsimista, mä märissä vaatteissa (no eipä ollut niin kuuma kun märät vaatteet kivasti viilensi) ja koitettiin vielä ettiä sitä piknikpaikkaa. Jossain vaiheessa todettiin, ettei sellaista ihan lähimailla taida olla ja lähettiin valuun takas keskustaan.

Tätä liskoo mentiin kuvaan...

...ja tässä lopputulos.

Kuala Lumpurissa ei montaa päivää oltu, sillä meijän kotiinpaluulento lähtisi sieltä myös ja meillä olisi siellä muutama päivä aikaa vielä loppureissusta. Otettiin sitten seuraavaksi määränpääksi Melaka. Se on toinen Malesian tämmöisistä vanhoista kaupungeista (toinen on muuten Georgetown Penangilla) ja keskusta on UNESCOn maailmanperintökohdealuetta. Melaka oli kivan oloinen kaupunki. Siellä tehtiin aika perusjutut, eli haahuiltiin vaan ympäriinsä.

Ehkä hitusen matkaväsymys verotti sen verran, että ihan joka juttuun ei jaksanut enää lähtee, riitti kun pyöri ympäriinsä. Lisäksi aamut oli loppua kohden venynyt meillä aamu-unisilla välillä vähän turhankin pitkiksi.

Melakassa vähän matkaa keskustasta on elävä museo, tässä tapauksessa ”perinteinen malesialainen talo”, jossa ihan asuu porukkaa, mutta se talo on samalla museo. Tää paikka oli tosi kivalla alueella ja siellä oli muutenkin kaikkia söpöjä taloja. Tavattiin talon vanha emäntä, joka oli yli 80-vuotias mummeli. Se taisi olla sen mummelin isä (vai mies, nyt en muista), joka oli rakentanut sen talon ja tää mummu oli aina asunut siellä. Talossa oli ihan hauska kierrellä, siellä oli hienoja huonekaluja ja se oli kodikkaan tuntuinen. Talossa asui useampikin tyyppi, mutta muut oli töissä tai kuka missäkin. Kirjoitettiin nimet vieraskirjaan, joka oli paksu ja niitä oli monta!

Poislähteissä viereisen talon äijä huikkasi meille jotain ja jäätiin sen kanssa jutteleen. Se oikein innostu kun kerrottiin että ollaan Suomesta ja sanoi, että on joskus käynytkin Suomessa. Se kutsui meijät terassille istuun ja juomaan mehua ja kävi ettiin vanhoja valokuvia. Kävi ilmi, että tämä viisikymppinen mies oli aikoinaan ollut merimies jossain rahtilaivassa ja se oli käynyt jos jossakin maassa. Ja sillä tosiaan oli muutama kuva näyttää Suomesta. Sen kanssa oli ihan hauska rupatella ja sillä oli ihan hyviä ajatuksia, melkein tekis mieli sanoa viisauksia. Se esimerkiksi nautti elämästä ihan täysillä. Se teki käsin hienoja puukkoja, joita se sitten myi. Sanoi, ettei niillä liikaa tienaa, mutta ainakin se saa tehdä jotain mitä rakastaa ja tulee sillä toimeen. Tai että sen oma isä lähti meneen sen ite ollessa pikkupoika ja nykyään se tekee omien lapsiensa kanssa kaikenlaista, jotta niiden ei tarvi ajatella, ettei tuntisi isäänsä ollenkaan.

Iltamarkkinat Melakassa.

Elävästä museosta.

Museon emäntä (toi pienempi).

Kirja-Kotka ja malesialaiset merimiehet.

Tää mies oli muutenkin kätevä käsistään ja oli saanut talonsa lentoyhtiön lehden kanteen.

Ja tässä se talo. Ukkeli oli käsin maalannu mm. ton katon.

Mulla olisi Malesiasta jäljellä vielä Pulau Tioman ja Johor Bahru, mutta niille säästetään oma kappale. Luvassa on siis vielä sukeltamista ja rennosti ottamista ennen tiukkaa rutistusta Singaporessa, Balilla ja Gili Trawanganilla meijän Suomesta tulevien kaverien kanssa. Nyt, moikkamoi!

T. Tiitu

Malesiassa oli pikemminkin sääntö ku poikkeus, että kesken bussimatkan käytiin tankilla.

Malesialaiset nukkui aina kun oli mahdollisuus.

Malesia I

Malesiaan tupsahdettiin vähän ”yllättäen”. Siihen saakka oltiin suunniteltu kohteita ees jokseenkin etukäteen, mutta Malesiasta ei tiedetty yhtään mitään siinä vaiheessa kun sinne mentiin. Eka operaatio olikin vähän tutustua maahan netin ja Lonarin avustuksella, jotta tietäisi maan ja valuutan lisäksi jotain muutakin.

Ensimmäisenä mentiin Kota Bharuun, josta on hyvät yhteydet Perhentianin saarille. Perhentiania on kehuttu yhdeksi koko Malesian hienoimmista saarista, mutta sitten me ei mentykään sinne! Vätysteltiin pari päivää Kota Bharussa ennen kuin päätettiin tehdä täyskäännös. Oltiin vähäsen kyllästytty rantaelämään, kun vasta oltiin pari viikkoa Koh Taolla ja sitä ennen pari viikkoa rannalla Kambodzassa, joten otettiinkin bussi alle ja lähdettiin länsirannalle Penangiin.

Kota Bharussa oli hauskan värinen kauppahalli.

Kota Bharun käynti oli siis aivan turha keikka, koska itse kaupungissa ei ollut yhtään mitään ja ainoa syy mennä sinne on jatkaa siitä sitten Perhentianille, mutta mutta…

Bussimatka oli kylläkin ihan siisti. Tie nimittäin luikerteli niin hienojen maisemien poikki ettei mitään järkeä! Joku voisi vaikka katua, että tuli tollanen ”parin päivän viivytys”, mutta meillä se ei haitannut menoa.

Bussimatkalta tosin ei juuri ole kuvia, mutta tässä muita tienkäyttäjiä.

Mentiin siis Penangille ja siellä Georgetownin kaupunkiin. Penang on myös saari, mutta tosi iso sellainen. Ei siellä edes tajunnut olevansa saarella. Penangissa oli ihan mukavaa, vaikka oonkin kuullut siitä tosi ristiriitasia kommentteja. Me kierreltiin kaupunkia ja saarta yhteensä joku viis päivää. Käytiin Tropical Spice Gardenissa (paljon trooppisia kasveja), Butterfly Gardenissa (sairaasti perhosia), Nature Parkissa ja Monkey Beachilla (aika tylsä kävelyreitti eikä nähty yhtään apinoita Monkey Beachilla), suklaamuseossa (museo ei ollut kummmoinen, mutta shopissa sai suklaamaistiaisia; maistettiin melkein kaikkia) ja bongailtiin katutaidetta.

Penangin ruokaa on kehuttu maasta taivaisiin, mutta mun mielestä me syötiin kyllä ihan tavallista ruokaa. Hyvää se oli, mut ei mun mielestä mitään niin erikoista. Tai sit me vaan syötiin väärissä paikoissa. Löydettiin yks hyvä intialainen, jossa sitten käytiin pariin kertaan. Se havaittiin, että Malesiassa tehdään sairaan hyvää suklaata! Aikasemmin makeenhimossa piti tyytyä johonkin ihmemakusiin suklaisiin tai erikoisiin karkkeihin, mutta Malesiassa kaikki herkut oli paljon parempia kuin muualla. Minä karkkihiiri olin ainakin ihan onnessani.

Tässä jotain kuvia Penangilta:

Mausteita nuuskittavaksi.

Mä en oo tiennyt, että pippuri kasvaa näin. Opettavainen reissu ;)

Tiesittekö, että perhosen elinikä on vain muutamia viikkoa?

Reitti Monkey Beachille ei ollu kaikkein helpoin.

Ketkäs sitä suklaata syökään?

Kahvin ja suklaan etuja. Tosta voi suklaanhimoissaan tulla tsekkaan hyödyt ;)

Museon myymälässä myytiin myös maailman kalleinta kahvia, Civet-kahvia. 75 ringgittiä on noin 16 euroa.

Ja tässä vähän kerrotaan miten tätä kallista kahvia tehdään. Civet-kissaeläin syö ja kakkii ne pavut, joista kahvi sitten tehdään.

Katutaidetta Georgetownin kaduilla.

Vähän epäilyttävän näköisiä noi paalut.

Meillä oli aika erikoinen guest house. Tai ei se guest house kai niin erikoinen ollut, mutta ne tyypit ketä siellä oli töissä! Ne veti siellä kaljaa asukkaiden kanssa joka ilta ja joka ilta se omistaja sammu. Yhtenäkin iltana joku poikaressu odotteli pari tuntia omistajan virkoomista kun sillä olis ollu sille jotain asiaa.

Penangista seuraava kohde oli Ipoh (Applen virallinen lomakylä, ehe ehe). Se oli kans aika mitäänsanomaton kaupunki, mutta se taas toimi kauttakulkupaikkana Cameron Highlandseille. Ipohissa vietettiin taas pari päivää vetäen henkee. Mulle tuli joku ihme nuutuminen ja (reissu)väsymys. Ei ollut hetkiin tullut vastaan esim. hedelmiä, joten tuntui että tuli jotain vitamiininpuutoksesta johtuvaa vetämättömyyttä tms. Lisäksi kolmen kuukauden reissaaminen alkoi vähän painaa. Oltiin Kota Bharussa luettu Malesiasta ja mietitty vähän reitin runkoo, mutta silti tuntui, että oltiin ihan hukassa vielä.

Otettiin hotellista ilmastoitu huone ja käytiin kaupasta ostaan hillitön kasa hedelmiä. Niiden avulla mäkin pääsin taas juoneen kiinni ja matkan suunnittelukin nappasi jälleen. On nimittäin melko raskasta koko ajan olla suunnittelemassa ja ottamassa selvää asioista, ei tää mitään pelkkää lomaa täälä oo, jos joku niin on erehtynyt luuleen :D

Maassa kuin maassa äijät kokoontuu kuppiloihin katteleen urheilua.

Noniin, takaisin asiaan. Ipohista köröteltiin bussilla Tanah Rataan, joka on piskuinen kaupunki Cameron Highlandsilla (Malesiassa bussit on muutes tosi tosi hyviä. Niissä ei oo kuin kolme penkkiä vierekkäin (2+1) ja jalkatilaa olis vaikka muille jakaa. Aika luksuskyytejä!) Cameron Highlands on alue Malesian sisämaassa, joka on korkeammalla vuorilla ja siellä ilmasto on aina vähän viileempää (jotain max +25, eli oikeestaan aika kylmä ;) Yöllä lämpötila voi laskee lähelle +10). Siellä on paljon kaikkia vaellusreittejä ja siellä viljellään ties mitä mansikoista ja vihanneksista teehen ja ties mitä kaikkea. Mukava pikkukaupunki, mutta jotenkin kuitenkin toi edellä mainittu nuutumus kumminkin vaikutti edelleen, eikä mitään kovin täräyttävää tehty siellä. Monta päivää suunniteltiin jotain pikku patikkaretkee, mut ei kuitenkaan menty semmoiselle. Oli huonot kengät ja sade kasteli reitit ja mitä kaikkee keksittiinkään. Oikeasti ei olla siis mitään patikoijia saati vaeltajia, joten skipattiin se sillä. Nähtiin me hienoja maisemia bussin ikkunastakin ja kävelymatkalla yhdelle teeplantaasille. Sitä sitten taas monet ihmetteli, että käveltiin sinne plantaasille, vaikka sinne oli ehkä pari-kolme kilsaa suuntaansa ja asfalttitietä koko matka…

Ja yhtenä päivänä mentiin viereiseen pikkukaupunkiin, jonka nimeä en nyt muista ja käytiin siellä oikein kuulkaa mansikkamaalla! Olipa hienosti tehty turistikohde ihan tavallisesta mansikkapellosta. Siellä sai itse mennä poimiin, mutta jos se ei napannut, pystyi mansikoista nauttiin kahvilassa. Siellä myytiin ihan kaikkea mansikasta tehtyä ja mekin ostettiin sieltä mansikkasmoothie, pannukakku mansikoilla ja mansikoita kermavaahdolla. Matkamuistomyymälässä taas myytiin ihan mitä tahansa mansikkaan liittyvää; oli karkkeja, hilloja, kastikkeita, pyyhkeitä, hattuja, vaatteita, saippuaa… you name it! Sitten toinen hassu asia siellä oli semmoinen, kun siellä kasvatettiin myös kaikenlaisia salaatteja, niin sinne ihmiset meni oikein poseeraan niitten salaattien kanssa, aika outoo mun mielestä.

Tässä kuvia Cameron Highlandsilta:

Banaaninlehdeltä intialaista ruokaa.

Teeviljelmät.

Kaktuspuutarha.

Salaatit kasvamassa, mutta kukaan ei oo poseeramassa!

Mansikkainen välipala.

Meillä oli muuten erikoinen guest house myös Cameron highlandseilla. Heti alusta saakka kun käytiin huonetta kyselemässä, omistaja vaikutti vähän tylyltä. Otettiin huone sieltä kumminkin kun oli muuten niin kiva paikka. No, omistaja tosiaan oli meille jotenkin ihmeen tyly, eikä tehnyt siltä mieli kysyä apua mihinkään asiaan. Muille asukkaille se kuitenkin tuntu lirkuttelevan ja olevan niin mielin kielin, varsinkin kun oli tyttöporukoita liikenteessä. Nooh, siinä paikassa oli yks jääkaappi, johon sai laittaa vähän omia eväitä, mutta se ovi oli lukossa kun ne säilytti siellä kaljaa. Vikana aamuna meillä oli aikanen lähtö (kasin aikaan) ja meillä oli siinä jääkaapissa jugurttia aamupalaks. Omistaja ilmoitti illalla (kaljapullo kädessä), että hän nukkuu sitten aamulla myöhään, eikä ole avaamassa jääkaappia kun me lähdetään. Tarjoutu kuitenkin jättämään meidän kamat pöydälle nukkuun mennessään. Kivakiva, taskulämmintä jugurttia aamupalaks! Ei tää nyt niin kauheen paha oo, mut luulis nyt että kiinnostais asiakaspalvelu enemmän kuin kaljanjuonti. Vissiin ei oo niin väliä.

Cameron Highlandseilta mentiin Pulau Pangkorille ottaan arskaa, mutta kerron siitä sitten myöhemmin, kun tästä meinaa tulla ihan kauhee maratooni muuten! Heippa vaan!

T. Tiitu

Tässä tämmöinen biisi, mitä muistan popittaneeni bussimatkoilla ja fiilistellessä maisemien kanssa: One Rebublic - Counting Stars